lauantai 27. joulukuuta 2014

27.12.2014

Vihannestorilla käynti tänä aamuna  laittoi miettimään ettei kovin helposti viljelyä ole alun perin pystytty aloittamaan ainakaan tuolla vuorilla.
Ensin on pitänyt tehdä  jonkinmoinen mukulakivitie ylös.
Sitten isoista kivenmurikoista pengerrystä


Ja vasta sen jälkeen on mahdollisuus alkaa kuokkia ja istuttaa.
(Jouluaattona näin muuten vanhan rouvan istuttavan perunaa.)
Ja vaikka nykyään on traktoreita ja muitakin apuvälineitä ei niitä voi vuoren rinteillä hyödyntää.Eli jos vaikka ilmasto  onkin suotuisa kasvien viljelyyn ei mikään kuitenkaan ilman työtä kasva.




Vihannestorin uusia tulokkaita oli nyt tosi tosi makeat kirsikkatomaatit ja myös kukkakaalit olivat parhaimmillaan.



Kukkulalla kävellessä löysin yhtenä päivänä tosi hienon piknikpaikan.Siellä oli 7 grillauspaikkaa ja huvimajoja ateriointia varten. Oli arkipäivä kun olin paikalla joten väkeä ei ollut mutta hienoja systeemejä tehdään perheitä / matkailijoita varten.Ja kyseinen paikkakin oli viimeisen päälle siistissä kunnossa.






                              

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti