torstai 8. tammikuuta 2015

8.1.2015

Uusi toppatakki tuli tänään tarpeeseen; sen verran kylmä ja kolea tuuli oli kun lähdin bussimatkalle Manavgatiin. Lämpötila taisi olla juuri ja juuri plussan puolella aamulla eikä päivän aikanakaan lämpötila kovin paljon muuttunut.
Halusin kokeilla vähän pidempää bussimatkaa ja matka Manavgatiin kestää Alanyasta reilun tunnin verran.
Linja-autoasema poikkeaa sikäli että eri bussifirmoilla on omat myyntikojunsa ja sain kysyä monesta eri kojusta lippua.Paikkalippu nimittäin ostetaan etukäteen asemalta.


Linja-autot on hyväkuntoisia ja matka maksoi vaivaiset 12 liiraa/ 4 euroa sisältäen
kahvi-, tee- , vesitarjoilun. Autoissa oli myös jokaisella oma pääte tv:n katselua tai musiikin kuuntelua varten. Päätteeltä saattoi myös seurata missä mennään.

Manavgatissa oli kovin hiljaisen oloista ja vähän aikaa pyörin katselemassa mutta palasin aika pikaisesti takaisin.
Valtatie kulki  koko matkan meren rantaa joten silmiä hivelevää maisemaa riitti mennen tullen.



Paluumatkalla poikkesin vielä Alanyan museossa jossa on pitänyt jo pitkään poiketa.Riikinkukko oli ovella vastassa :-)




Käymisen arvoinen museo joskin samanlaisiin on tullut tutustuttua jo aiemmillakin matkoilla.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti