lauantai 20. joulukuuta 2014

20.12.2014

Lauantai ja toripäivä saa aina hymyn huulille.Se valtava runsaudenpula ja mukava tunnelma tekee aina tehtävänsä. Pitää ainoastaan varoa ettei sorru liiallisiin ostoksiin. Toisaalta kun ei jaksa kantaa määränsä enempää ja toisaalta pitää muistaa ostaa vain viikon tarpeisiin.Tänään ostin mm. punajuuria rosollia varten.
Matkalla torille on tai oli iso appelsiinitarha.Nyt siitä on ainakin puolet kaadettu pois ja mihinkäs muuhun tarkoitukseen kuin rakennusalueeksi.Mutta se mikä todella ihmetyttää niin kukaan ei ole kerännyt satoa talteen ennen appelsiinipuiden kaatoa.Hirveät määrä puussa/maassa on keräämättä.Ja toisaalta sitten appelsiineja myydään kuitenkin toreilla ja marketeissa; tosin niin halpaan hintaan että ehkäpä ihmiset ovat sitten sen verran mukavuudenhaluisia että ostavat ne mieluummin kaupasta kuin keräävät ilmaiseksi ?




Tosin meidänkin talon appelsiinit  ja sitruunat ovat osin jo poimintakypsiä ja kun talossa on vain muutama asukas niin kerättävää riittää niistä kyllä meille kaikille :-).




Tänään on satanut ja paistanut yhtaikaa ja siksi upeita sateenkaaria taivaalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti