maanantai 10. marraskuuta 2014

10.11.2014

Tähän asti on "ruumiin vammoja" ainoastaan herpes huulessa, rakko varpaassa ja ampiaisen tai jonkin vastaavan pisto polvitaipeeseen.
Läheisellä appelsiinitarhalla oli hunajankerääjä ja siitä suivaantuneena ? ötökkä sitten päätti pistää minua.
Onneksi matka-apteekista löytyi antihistamiinia ja muihinkin  pikkuvaivoihini apua.
Tosin paikallisia apteekkeja on runsaasti ja kuuleman mukaan lääkäriapua saa tarpeen tullen vaikka kotiin kutsuttuna. Ja yksityinen sairaalakin ihan lähellä.

 Liikenne on kyllä aika hurjanoloista. Punainen ja vihreä liikennevalo on vain suuntaa antavia ja sekä autot että jalankulkijat menevät miten sattuu ja aina punaisia päin jos on vain mahdollista.
Vilkkua ei juuri käytetä mutta äänitorvea senkin edestä.
Autokantaa on laidasta laitaan ; viimeisiä henkäyksiä kulkevia mustaa savua tupruttavia  ja sitten todellisia öky autoja.





Tarkkana saa siis liikenteessä olla ja vaikka alunperin kuvittelin vuokraavani polkupyörän niin  sen verran itsesuojeluvaistoa on , että taidan sen suosiolla unohtaa.Pyöräilijöillä ei ole kypärää ja vaikka rantabulevardia olisikin mukavaa viilettää pyörällä niin siellä vilistää myös  myös kissat ja koirat miten sattuu.

Bussiliikenne on vielä kokematta mutta ajattelin lunastaa bussikortin johon sitten voi ladata bussimatkarahaa tarpeen mukaan.
Se sitten  kun tekee mieli avartaa maisemaa.......





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti