keskiviikko 3. joulukuuta 2014

3.12.2014

Kuukauden kestänyt aherrus "kivimöykkyjen" parissa on nyt taiteilijoilta loppu. Otin muutamista suosikeistani valokuvat. Tosi pikkutarkan taitavaa on lopputulos ja ilmeikkäitä kun ajattelee, että lähtökohtana oli iso marmoripaalu ja sellaisilla pienillä sähkökaiverrusvehkeillä niitä ovat työstäneet.




Huomenna toivottavasti tiedän kuka oli oikea voittaja ; minun suosikkini on tuo ensimmäinen patsas  joka on tosi pikkutarkkaa upeaa työtä.

Vuorilla kävelessä  tuli aamulla varsinainen liikenneruuhka vastaan. Siihen  ei muuta tarvittu kun yhden koulubussin sammuminen kapealle kadulle.Kaikilla oli tietysti kiire töihin ja äänitorvet raikuivat ja kukot kiekuivat kilpaa ja kaikki huutelivat omia ohjeitaan bussin kuljettajalle.
Siinä oli tempperamenttia tiivistetyssä muodossa heti aamu tuimaan....pakenin paikalta ennen kuin tilanne selvisi.



Tänään teki mieleni oikeita kunnon lihapullia ja tuumasta toimeen.Jauheliha näytti muodostuvan 80 % vasikan lihasta ja 20 % pekonista (sanakirjan mukaan). Laitoin runsaasti sipulia, valkosipulia, tomaattia, fetaa ja yrttejä sekaan ja vallan hyviä niistä tulikin.Parsakaalia ja herkkusienikastetta lisukkeena; nam :-).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti